perjantai 15. tammikuuta 2016

Taistelu flunssaa vastaan

Mun pää olis täynnä ajatuksia ja ideoita, joista kirjoittaa täällä blogissa, mutta viimeiset päivät on mennyt ihan muissa merkeissä. Flunssakausi on pahimmillaan ja medioissakin on paljon uutisoitu siitä, kuinka influenssa kaataa ihmisiä petiin. No, itse olen kyllä edelleenkin oireeton (kop kop), mutta toi meidän koululainen on ollut kipeänä. Toistaiseksi ei ole ollut kuumetta, mutta sen sijaan kauhea räkätauti, mikä sitten on aiheuttanut sen, että yöllä tyttö on niin tukkoinen, että nukkuu huonosti. Ja päivisin pikkupotilas on sitten ollut niin seuran- ja läheisyydenkipeä, että eipä tässä ole jäänyt aikaa mihinkään ylimääräiseen normaalin kodin arjen pyörittämisen lisäksi. Tänään päivällä Disneyn Frozen-elokuva antoi mahdollisuuden istua alas kahvikupposen kera ja ehdinkin kirjoittaa postauksen melkein valmiiksi.

Nyt kun tämä flunssa-asia on tosiaan pinnalla, niin keskitytäänpä aiheeseen jokusen sanan verran. Olen yrittänyt tehdä kaikkeni (tai ainakin paljon) sen eteen, etten itse sairastuisi ja ajattelinkin ottaa esiin niitä asioita, joilla flunssaa vastaan voi yrittää taistella.

  • Pese kädet säännöllisesti. Flunssaisten ihmisten välttely voisi auttaa, mutta käytännössä se on melkeinpä mahdotonta, kun kouluun ja töihin on mentävä...ja ruokakaupassakin käytävä nuhasta ja yskästä huolimatta. Sieltä ne pöpöt sitten kulkeutuu kotiin, eikä niiltä säästy tällainen pääosin kotona hääräilevä kotiäitikään. Siispä erakoitumisen sijaan yksi tärkein ennaltaehkäisevä keino on huolehtia säännöllisestä käsienpesusta, sillä usein virukset kulkeutuvat nenäeritteestä käsiin ja tätä kautta sitten toisiin ihmisiin. Tartunnan voi saada myös erilaisilta pinnoilta, kuten ovenkahvoista tai vaikkapa ostoskärryistä. Siispä muista pestä kädet riittävän usein ja vältä oman nenän, suun ja silmien koskemista. Flunssa tosin leviää myös pisaratartuntana, joten jos flunssainen ihminen niistää, yskii tai aivastaa lähettyvillä, voi tartuntaa olla vaikea välttää.
  • Nuku riittävästi. Univaje heikentää vastustuskykyä, joten ei kannata kukkua yömyöhään etenkään flunssakaudella, jos mielii pysyä terveenä.
  • Juo vettä. Myös nestevaje heikentää vastustuskykyä, joten huolehdi kehon nestetasapainosta juomalla riittävästi vettä. Lisäksi vesi puhdistaa elimistöä ja kosteuttaa limakalvoja, jolloin ne pystyvät taistelemaan paremmin taudinaiheuttajia vastaan. (Veden juonnin tärkeydestä voit lukea myös aikaisemmasta postauksestani täällä)
  • Syö monipuolisesti terveellistä ruokaa. Tällöin elimistö saa tarvitsemansa ravinteet ja vitamiinit. Erityisesti marjoista, kasviksista ja hedelmistä elimistö saa antioksidantteja, jotka suojaavat elimistöä ja vahvistavat vastustuskykyä.
  • Harrasta liikuntaa. Säännöllinen liikunta lieventää stressiä ja kohentaa yleiskuntoa ja tällöin vastustuskykykin on parempi.
  • Lievitä stressiä. Liika stressi on rasite elimistölle ja altistaa sairauksille. Yritä löytää asioita, jotka saa sinut rentoutumaan ja hyvälle tuulelle. Kuuntele esimerkiksi musiikkia, lähde kävelylle, tee hengitysharjotuksia, halaa puolisoa/ystävää tai kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa... Tai tee vaikka näitä kaikkia, jos se helpottaa.
  • Varmista tärkeiden vitamiinien saanti tarvittaessa lisäravinteilla. Useassa yhteydessä on kyllä tullut esiin, ettei vitamiinilisät ehkäise flunssaa, mutta ne voivat lyhentää sen kestoa ja lieventää oireita. Itselläni on kuitenkin jatkuvassa käytössä laadukas monivitamiini, magnesium ja kalaöljykapseli sekä syksystä lähtien myös C- ja D-vitamiini sekä sinkki, enkä ihan helposti uskaltaisi jättää niitä syömättä, koska olen sairastanut tänä talvena vähemmän kuin aikaisemmin.
Näillä keinoilla minä taistelen flunssaa vastaan ja toistaiseksi nämä on toiminut hyvin. Pari päivää sitten, kun tytön flunssa iski kunnolla päälle, otin kyllä yhden ylimääräisen tehokeinon käyttöön. Olen nimittäin aamuisin pyöräyttänyt mehulingolla flunssankarkoitusshotin, jonka resepti tulee tässä:


Marikan flunssankarkoitusshotti

½ sitruuna
½ appelsiini
½ omena
1 pieni porkkana
2-3 cm pala tuoretta inkivääriä
1 pieni valkosipulinkynsi

Kuori kaikki ainekset ja mehusta mehulingolla/-puristimella, sekoita ja "nauti" heti.

Rehellisesti sanoen, olen ollut aika varovainen mehustaja, enkä ole mitään kovin erikoisia yhdistelmiä kokeillut aikaisemmin, joten ekana aamuna en uskaltanut laittaa ollenkaan tuota valkosipulia ja inkivääriäkin oli vähän pienempi pala, mutta totesin, että kokonaisuus oli ihan liian vaisu, vaikka ihan pirtsakka olikin. Toisena aamuna sitten rohkaisin mieleni ja surautin myös valkosipulia joukkoon ja lisäsin inkiväärin määrää. Ja johan tärähti! Shotin jälkeen kyllä huomasi kiskaisseensa napaan jotain tujua ja tehokasta :) Jos tämä pitää flunssan loitolla, niin mä vetelen oikein mielelläni noita shotteja vaikka joka aamu ja huomenna pääsee mieskin kunnon juoman makuun, kun tarjoilen aamupalaksi appelsiinimehun sijaan tätä mun tehojuomaa. Saa nähdä, kuinka miehen käy ;)

Pitäkää itsestänne erityisen hyvää huolta nyt kun noita pöpöjä vaanii joka nurkan takana!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti