perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 2. luukku: Mistä olet kiitollinen tänään?

Tämän joulukalenterin perjantait on omistettu kiitollisuudelle. Tutkimuksissa on havaittu, että kiitollisuus parantaa esimerkiksi niin henkisen kuin fyysisen hyvinvoinnin tunnetta sekä vahvistaa ihmissuhteita. On myös todettu, että kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen iltaisin helpottaa nukahtamista ja parantaa unenlaatua. Ei ollenkaan vähäpätöisiä vaikutuksia, vai mitä?

Negatiiviset asiat jäävät paljon helpommin mieleen ja valtaavat helposti alaa positiivisilta asioilta, joten välillä on hyvä olla ihan tietoisesti kiitollinen niistä asioista, jotka on hyvin tällä hetkellä. Monista asioista saattaa myös tulla itsestäänselvyyksiä, jos ei joskus pysähdy kunnolla miettimään niitä "pieniä" arkisia positiivisia juttuja. Hyvinvoinnin kannalta on paljon fiksumpaa miettiä sitä, mikä elämässä on hyvin juuri nyt kuin se, mitä puuttuu. Se ajatusmalli, mitä ruokitaan useammin, vahvistuu eli mitä enemmän kiinnitetään huomiota positiivisiin juttuihin, sitä myönteisemmältä elämä luultavasti tuntuu ja nähdään yhä enemmän hyvää ja positiivisuuden kierre on valmis :)



Siispä, jos et vielä omista kiitollisuuspäiväkirjaa, niin nyt on aika hankkia sellainen tai vaikkapa luoda tietokoneelle oma kiitollisuuskansio (Itse suosin kyllä ihan perinteistä paperista muistikirjaa).

Ja tämän päivän tehtävä on miettiä viisi asiaa, joista sinä ole kiitollinen juuri tänään. Asiat voi olla hyvinkin pieniä ja arkisia, kunhan todella tunnet niistä kiitollisuutta. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa piristävä auringonpaiste, puhelu ystävän kanssa, kissan kehräys, herkullinen ruoka tai vieraan ihmisen ystävällinen tervehdys. Ei sen ihmeellisempää.
 
 Kuva täältä

Näistä asioista minä olen kiitollinen tänään:

1. Valkoinen maa ja lumisade. On ihanaa, kun lunta on edes sen verran, että maa peittyy ja on valoisaa. Sillä on ainakin omaan olotilaani positiivinen vaikutus :)

2. Parempi yleisvointi. Olen ollut monta viikkoa on-off flunssassa ja viimeisin viikko on ollut pahin, joten tuntuu todella hyvältä voida vähän paremmin.

3. Suklaamuffinssit :) Leivoin tänään suklaamuffinsseja ja kukapa ei tykkäisi uunituoreista kotitekoisista herkuista. Sitä paitsi leipominen itsessään on terapeuttista :)

4.  Kivuton varvas. Jep, olen kiitollinen kivuttomasta varpaasta :) Mursin varpaani tiistaina ja pelkäsin, että se on taas tosi pitkään kipeä (nimimerkillä kokemusta löytyy), mutta onnekseni varvas on alkanut parantua oletettua nopeammin.

5. Keittiön koristevalot. Uskomatonta, miten yhdet pienet koristevalot voikin piristää ilmettä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti