keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 21. luukku: Tee hyvää

Jouluna ostetaan tai tehdään lahjoja yleensä omille läheisille, mutta me voimme myös ilahduttaa ja auttaa monia eri tahoja lahjoittamalla tavaraa tai rahaa hyväntekeväisyyteen. Mahdollisuuksia on valtavasti, sillä erilaisia tarpeita on niin paljon. On mahdollista auttaa kotimaassa tai maan rajojen ulkopuolella. Meille pienellä rahasummalla saattaa olla todella suuri merkitys jossain muualla. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva ja itselle mieluinen lahjoituskohde.

Hyvää tekemällä tulee hyvä mieli, joten tänään pyydän sinua miettimään, olisiko sinulla mahdollisuus tehdä edes pieni lahjoitus hyväntekeväisyyteen?  Sinun lahjoituksesi voi olla jollekin toiselle paljon suurempi asia kuin osaat kuvitellakaan. 

Kuva Pixabaysta

Osallistuimme jo loppusyksystä Joulun Lapsi -keräykseen, mutta sen lisäksi päätettiin tänä vuonna lahjoittaa hyväntekeväisyyteen ne rahat, jotka olisi mennyt joulukorttien materiaaleihin ja postittamiseen, ja luultavasti jatketaan tätä käytäntöä myös tulevina vuosina. Toki joulukortteja on ihan mukavaa lähettää ja saada, mutta nyt koettiin, että halutaan antaa tämä raha johonkin tärkeämpään tarkoitukseen. 

Mietittiin sopivaa kohdetta ja parista vaihtoehdosta valitsimme Vaasan keskussairaalan Lasten päiväosaston, koska siellä tehdään tärkeää työtä myös meille henkilökohtaisella tasolla. Me on vietetty siellä useita päiviä tutkimusten ja lääkityshoitojen vuoksi ja tiedetään, ettei päivät ole aina sieltä kaikkein mukavimmasta päästä, mutta ihanien hoitajien lisäksi kivat ja erilaiset lelut on auttanut jaksamaan pitkät päivät ja lopputuloksena sairaalassa oleminen ei sitten olekaan välttämättä niin kurjaa. Meidän poika jopa toisinaan sanoo haluavansa sairaalaan leikkimään :D Siispä ostettiin pieni kassillinen kestäviä leluja ja käytiin pojan kanssa viemässä lahja henkilökohtaisesti perille tänään. Toivomme, että lelut ilahduttaa Lasten päiväosaston pieniä potilaita vielä pitkään :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti